Ennen minulla oli kaikki hyvin, olin pieni iloinen tyttö joka jaksoi aamuisin nousta äidin mukaan. Äiti vei tämän pienen tytön joka arki aamu mummon luo hoitoon ja haki joka ilta arkisin pois. Päivällä mumo vei tätä tyttöä kuvaamataito kerhoon ja leikkipuistoon. Nyt tämä kaikki kuuluu muistoihin, menneisyyteen.
Juuri niin, enne minulla oli kaikki hyvin, mutta nyt iloisesta pinestä tytöstä on tullut masentunut pölyisen huoneen nurkkaan unohdettu nalle. Nalle on ollut siinä hyvin kauan eikä huoneessa ole muita leluja. Nalle muistelee päivittäin niitä ihania vuosia, jolloin se oli todella tärkeä eräälle pinelle tytölle. Nyt tyttö on teini ja lelut ovat vaihtuneet meikkeihin, vain yksinäinen ja surullinen nalle istuu huoneen nurkassa.
Minä olen kuin tuo nalle. Kun alussa kerroin tuosta tytöstä, se tyttö olen minä. Tiedän että en ole enää normaali, mutta en ole tahtonut kertoa kelläkään pahasta masennuksesta. Välillä tuntuu siltä että tekisi mieli hypätä veteen, eikä kooskaan nousisi sieltä elävänä pois. Saampahan koke sen tuskan jonka muut haluavat minun kokevan. Tunnet kuinka ilma loppuu keuhkoistasi ja haluaisit nousta pintaan. Pakottaudut pysymään vedessä. Sitten tunnet sen yksinäisyyden tunteen ja lopulta hiljaisuuden. Pääsisin hetkessä pois tästä maailmasta jos vain tahtoisin ja jos tahtoisin en koskaan enää palaisi.
Tiedän että minun pitäisi kertoa tästä vanhemmille, mutta en tahdo että he joutuvat kärsimään takiani. Vain te jotka olette lukeneet tämän tekstin, tiedätte tästä. Jospa kestäisin tätä, jottei minun tarvitsisi jättää näitä ihania ihmisiä jotka ovat pysyneet ympärilläni tukemassa ja kannustamassa jo monia vuosia.
Merkinnät RSS-syötteenä